Peliala houkuttelee edelleen uusia investointeja Euroopassa

Euroopan peliala vetää sijoituksia

Euroopassa on vahva osaaminen pelialalta, mikä houkuttelee sijoittajia. Vaikka alalla on koettu haasteita, nousee säännöllisesti esiin myös onnistumisia.

Peliala kiinnostaa sijoittajia erityisesti sen kasvupotentiaalin takia. Uusia julkaisuja valmistetaan säännöllisesti, ja niille riittää pelaajia. Myös teknologian kehitys luo uusia mahdollisuuksia, jotka voivat näkyä tuottoisina investointeina.

Vaikka isot julkaisut keräävät eniten huomiota, on pelialalla koettu myös todellista indie-pelien kultakautta. Mistä tahansa pelistä saattaa tulla hitti, mutta samalla haasteena on isot riskit.

Euroopassa vahva osaaminen pelialalla

Euroopassa on tunnetusti vahva osaaminen pelialalta, mikä kiinnostaa myös sijoittajia.

Ympäri Eurooppaa on pelialan keskittymiä, joissa kehitetään aktiivisesti uusia pelejä ja teknologiaa pelaamisen ympärille. Se pätee videopeleihin, mobiilipeleihin ja rahapeleihin, joita kaikkia syntyy eurooppalaisissa pelialan yrityksissä.

Rahapelien kohdalla monet yhtiöt ovat sijoittuneet Maltalle tai Viroon, koska maiden myöntämiä lisenssejä arvostetaan. Maltan ja Viron lisensseillä toimivat useat uudet pika kasinot, pitkään alalla olleet nettikasinot sekä pelejä valmistavat yhtiöt. Pelaajille ne kertovat yhdellä silmäyksellä luotettavuudesta, kun toiminta tapahtuu lisenssin myöntäjän valvonnassa.

Myös Ruotsi erottuu pelialalla, ja moni alan jättiläiseksi kasvanut yhtiö on kotoisin sieltä. Suomessa on taas laajasti osaamista mobiilipelien ja videopelien saralla, vaikka moni alun perin suomalainen toimija on siirtynyt yrityskauppojen myötä osaksi isompaa kansainvälisesti toimivaa konsernia.

Pelialalla valtava potentiaali kasvuun

Peliala kiinnostaa sijoittajia erityisesti sen kasvupotentiaalin takia. Harrastuksena pelaamisen suosio on kasvussa, joten asiakkaita riittää. Uusia pelejä hankitaan säännöllisesti, ja suurimmat julkaisut keräävät pelaajia vielä vuosia niiden julkaisun jälkeen.

Alan ympärille kehittyy jatkuvasti uutta, mistä esimerkkinä e-urheilu. Siitä on noussut yksi seurattu urheilulaji perinteisten vaihtoehtojen rinnalle, ja menestyneimmät pelaajat voivat kerätä Aleksi Virolaisen tavoin jättitulot.

Teknologian kehitys ei ole pysähtynyt, ja pelialalle kehitetään jatkuvasti uutta. Mobiilin osalta suosituimmat pelit keräävät valtavasti pelaajia, ja pelien sisäiset ostot saattavat tuottaa ison jatkuvan rahavirran sen valmistajalle.

Vaikka virtuaalilasit eivät ole tulleet vielä jokaisen pelaajan tietokonepöydälle, käy kehitystyö kuumana. Käyttömukavuuden lisääntyessä niitä käyttävien pelaajien määrä kasvaa, mikä luo tarpeen uudenlaiselle pelattavalle.

Peliviihteestä on myös tullut ihmisille yhä tärkeämpi tapa viettää vapaa-aikaa. Videopelejä pelataan kavereiden kanssa, mikä on yksi tapa viettää aikaa yhdessä. Arkipäivän välissä saatetaan kaivaa kännykkä esiin ja ottaa hetkeksi suunnaksi rahapelit netissä tai mobiilipelit. Pelit myös kulkevat mukana mökillä ja matkoilla kännykän ja käsikonsolien muodossa.

Alalla myös haasteita

Vaikka pelialalla on potentiaalia kasvuun, on se kohdannut myös haasteita. Yksittäisen ison pelin valmistaminen saattaa viedä vuosia, eikä takeita menestyksestä ole. Onnistuminen saattaa määrittää koko yhtiön tulevaisuuden, joten Nordean osakkeen kaltaista vakaata sijoituskohdetta ei ole.

Lähihistoriassa on nähty useita esimerkkejä, joissa yksittäinen epäonnistunut peli on kaatanut koko yhtiön. Samalla vuosien investoinnit ovat valuneet hukkaan. Pelaajien vaatimustaso nousee jatkuvasti korkeammalle, mikä lisää paineita.

Vuosien viivytykset vaikuttavat myös budjettiin, joka voi paisua moninkertaiseksi aiotusta. Rahoitusta ja investointeja pitää löytyä riittävästi myös siinä vaiheessa, jotta peli saadaan viimeisteltyä julkaisukuntoon.

Investoinnit voivat olla tuottoisia

Haasteiden ja epäonnistumisten ohella pelialalla koetaan onnistumistarinoita, ja isojen julkaisuiden ohella indie-pelit kiinnostavat.

Esimerkiksi yhden miehen työn tuloksena syntynyt Road to Vostok keräsi hyvät myyntiluvut, vaikka se julkaistiin keskeneräisenä. My Summer Car -peli on puolestaan kerännyt pelaajia vuosien ajan, mikä on taannut hyvät tulot taustalla olevalle yhtiölle.

Yksi peli riittää tekemään uudesta yhtiöstä tunnetun, kuten tuore kotimainen Channel 37 osoittaa. Studion ensimmäinen julkaisu The Last Caretaker valittiin heti vuoden peliksi, mikä on näkynyt myös myyntiluvuissa.

Onnistumiset ruokkivat investointeja, ja haasteista huolimatta peliala kiinnostaa sijoittajia. Kasvun mahdollisuudet ovat lähes loputtomat, koska pelaamisen asema vapaa-ajan viihteenä on vakiintunut. Lisäksi Euroopassa on paljon pelialan osaamista, joten mahdollisuudet menestykseen ovat olemassa.